01 Aloitus

Rahoitus

Pankkien kiertäminen oli haastavaa. Vertailu pankkien lainatarjouksien välillä ei ollut helppoa. Lopulta saimme rahoituksen kuntoon ja pääsimme toden teolla eteenpäin.

Tontti

Unelmien tontti löytyi yllättäen, olimme tulossa vierailulta, kun kotimatkan varrella oli tien vieressä kyltti myytävästä tontista. Otimme yhteyttä myyjään ja neuvotttelujen jälkeen saimme sovittua hinnan. Pääsimme onnellisiksi maanomistajiksi.

Olimme aluksi miettineet myös tontin vuokraamista. Kun löytyi hyvä tontti kohtuulliseen hintaan, niin päädyimme omaan tonttiin.

Tältä tontti näyttää puiden kaatamisen ja pintamaiden poiston jälkeen

Suunnittelu

Mekin halusimme uuden oman kodin. Pitkällisen miettimisen ja etsimisen jälkeen löysimme sopivan talomallin, joka täytti toiveemme. Odotukset ovat suuret kun lähdemme toteuttamaan unelmaamme. Myös jännitys hiipii mieliimme, kuinka selvitä pitkästä ja vaativasta projektista kunnialla.

Kaikenlaisten suunnitelmien tekemiseen tarvitaan tietysti ammatti-ihmisiä. Niiden etsiminen on oma haasteensa. Onneksi löysimme Facebookista vastaava rakennusmestari Tuomo Rundgrenin cialis priser danmark. Hän auttoi meitä suunnittelijoiden hankkimisessa ja alkoi projektimme vastaavaksi rakennusmestariksi.

Tuomo Rundgren hoitaa työnsä vuosien kokemuksella.

02 Paperityöt

Paperityöt

Mitä papereita me tarvitsemme projektiin? Netissä vaeltelun tuloksena löysimme pitkän listan tarvittavia papereita.

  • pääpiirustukset
  • asemapiirustus
  • pohja-, leikkaus- ja julkisivupiirustukset
  • rakennesuunnitelmat
  • LVI-suunnitelmat
  • sähkösuunnitelmat
  • rakennuslupahakemus selvitys
  • rakennuspaikan hallinta- tai omistusoikeudesta
  • tonttikartta / virallinen karttaote
  • rakennushankeilmoitus lisälehtineen
  • selvitys ulkoväreistä ennakkoluvat ja lausunnot, jos sellaisia on

Suunnitelmat ovat rakentamisen perusta

Miten selviämme kaikesta paperien täyttämisestä? Meillä ei ollut aikaisempaa kokemusta ja epäusko oli vallata meidät. Tarvitsimme apua.

Lomakkeiden täyttäminen vaatii asiantuntemusta.

Rakennusmestari Rundgren auttoi meitä rakentamiseen kuuluvien suunnitelmien tutkimisessa sekä erilaisten liittymissopimuksien tekemisessä. Tarvitsemmehan jo työmaalle sähköä, vesi- ja viemäriliittymätkin pitää olla sovittuna ajoissa. Muita tarvittavia sopimuksia ovat liittymäsopimus, tele- ja kaapelitelivisioverkkosopimukset ja tarvittaessa kaukolämpösopimus.

05 Aloitusilmoitus ja -kokous

Aloitusilmoitus ja –kokous, työmaakatselmukset

Aloituskokouksen jälkeen pääsimme käsiksi varsinaiseen rakentamiseen. Perustuksien tekeminen teki projektin jotenkin konkreettisemmaksi, kun rakennuksen koko hahmottui tontilla paremmin. Talon pohjanmuodot tulivat esille luonnollisessa koossa ja oikeassa paikassa tontilla.

Perustuksia aletaan tehdä

Vastaava rakennusmestari Tuomo Rundgren valvoi työtä ja huolehti, että kaikki tulee tehtyä siten, että voimme huoletta seurata projektin etenemistä. Saimme häneltä tietoa etenemisestä aina kun halusimme.

Talon pohja alkaa hahmottua

Työmaalla oli rakennusmateriaalit asianmukaisesti suojattuna sään vaikutuksilta ja tavarat olivat siististi tontilla odottamassa käyttöönottoa.

Taloon tulee ja menee impotenciastop.pt

Tarvittavat katselmukset hoituivat ajallaan ja siellä oli aina paikalla oikeat ihmiset. Me pystyimme keskittymään kalustehankintojen suunnittelemiseen ja tietysti otimme kuvia matkan varrelta.

08 Terveen kodin rakentaminen

Terveen kodin rakentaminen

Rakennustyömaalla täytyy rakennusmateriaalit suojata asianmukaisesti sään vaikutuksilta, jotta saadaan terve koti indianpharmall.com.

Tarvikkeita suojapeitteen alla

Puutavaraa suojattuna

Laudat suojattuna

Myös talon runko tulee suojata, kun ulkoverhousta ei vielä ole tehty

Runkorakenteet suojataan rakentamisen kaikissa vaiheissa

Sisätöissäkin on valvonta tarpeen

Lämmön matka talon eri osiin alkaa täältä

 

09 Loppukatselmus

Loppukatselmus

Loppukatselmuksessa Tuomo Rundgren oli kanssamme huolehtimassa, että kaikki uudessa kodissamme on kunnossa. Kävimme läpi eri piirustukset ja tarkastukset ja niistä tehdyt paperit. Saimme oman kotimme käyttö- ja huolto-ohjeen ja pääsimme ihailemaan uutta kotia valmiina. Kaikki työt tuli hoidettua ajallaan, joten rakennusluvalle ei tarvinnut hakea voimasssaolon pidentämistä. Tähänkin oli luultavasti syynä vastaavan rakennusmestarin osaaminen. Hän piti ohjat käsissään varmoin ottein eikä päästä hommia venymään montrer.

Loppusilausta vailla

Loppusilausta vailla

Nyt voimme nauttia uudesta kodista turvallisin mielin, kun osaava rakennusmestari Rundgren huolehti kotimme rakentamisen vaiheista. Tuntuu kuin Tuomo olisi osa perhettämme, niin hyvin hän huolehti kotimme rakentamisen vaiheista alusta loppuun asti.

Voimme suositella muillekkin Tuomo Rundgrenin palkkaamista. Vaativa rakennusprojekti helpottuu kun ei itse tarvitse osata eikä muistaa kaikkea.

Toivotamme onnistunutta uuden kodin rakentamista Teille kaikille. Vastaava rakennusmestari Tuomo Rundgren auttaa projektin onnistuneessa totteuttamisessa.

Olohuone

Olohuone

Keittiö

Pesutilat